Kokenut muusikko Joosua debytoi CE-viikolla omalla musiikillaan

Tänään blogissa tutustumme trumpetisti-laulaja-lauluntekijä Joosua Sarikoskeen, joka on ehtinyt nuoreksi mieheksi tekemään paljon työtä muusikkona ja musiikintekijänä. Joosua on kerryttänyt keikkakilometrejä mittariinsa jo vuosia, mutta CE-viikko tuo hänelle eteen aivan uudenlaisen haasteen, kun mies tekee debyyttikeikkansa Bar Loosen lavalla tiistaina 16.2.

Rauhallinen ja seesteisen oloinen Joosua odottaa keikkaa innolla, mutta jännittääkö lavalle astuminen, kun kyseessä ovat ensimmäistä kertaa omat kappaleet ja tarinat?

Haastattelu Kerttu Suonpää

JoosuaSarikoskiPromokuva1

 

Miten päädyit Ce-viikolle esiintymään?

-Olen kirjoittanut biisejä pitkään, mutta en välttämättä niin kovin tehokkaasti. CE-viikko ja Bar Loose kuulostivat huipulta venuelta debytoida, ja kun kalenterissa oleva keikka asetti deadlinen, puolivalmiit biisit oli pakko saada pakettiin.

Kuulin huhua, että hakubiisisi CE-festareille äänitettiin vähintäänkin erikoisissa olosuhteissa, onko tämä totta?

-No juu, biisin lähetys CE-festarin hakua varten jäi mulle ominaiseen tapaan aika viime tippaan, ja lopulta äänitin biisin kitaroita autossa puolenyön aikoihin vain pari tuntia ennen haun päättymistä, koska oli vedettävä ensin bilekeikka loppuun. Mutta siitä biisistä tuli itseasiassa tosi hyvä, siinä on fiilistä!

Millaista musiikkia teet? Mistä saat inspiraatiota ja löydät vaikutteita?

-Mä oon tosi avoin kaikille vaikutteille ja mun biiseissä kuuluu kaikki se musiikki, jota oon elämäni aikana kuunnellut aina The Policen grungesta countryyn. Ja kyllähän sieltä kuuluu myös mun jazz-tausta.  Tiivistetysti sanoen biisini taitavat olla poppia, mutta en rajaa tekemisiäni mitenkään. Biisit tulevat ulos sellaisina kun tulevat.

Millä fiiliksillä lähdet esiintymään CE-viikolle?

-Tosi hyvillä, oon innoissani meidän bändistä. Ei olla soitettu vielä pitkään yhdessä, mutta kaikki tekee mielellään duunia ja ne taitaa jopa tykätä siitä, että tällänen perfektionisti tulee ja vaatii niiltä paljon. Meillä on ihan uniikki saundi, ja odotan CE-viikkoa innolla.

Olet työskennellyt musakentillä jo vuosikausia, mutta jännittääkö tuleva keikka erilailla nyt, kun kyseessä ovat omat biisit?

-No kyllä jännitää, onhan tämä ihan uusi juttu ja itsestään pääsee jakamaan niin paljon enemmän, kun biisit ovat omia.

Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden varalle ja CE-viikon jälkeiseen aikaan?

-No nyt ensin pidetään fokus tietysti CE-viikon konsertissa, mutta eiköhän me jatketa yhdessä soittamista ja kyllä studioon meneminenkin on käynyt mielessä. Mutta ensin Bar Loose ja sitten uudet suunnitelmat!

JoosuaSarikoskiBändiPromokuva

 

Joosuan bändin jäsenet vasemmalta alkaen: basisti Aki-Pekka Alanko, kitaristi Ville-Veikko Airaniemi, Joosua ja rumpali Jimi Ahonen. Tule katsomaan keikkaa tiistaina 16.2. Bar Looseen!